Download presentation
Presentation is loading. Please wait.
Published byAarne Taisto Lahti Modified over 8 years ago
2
Aavikko on ilmasto- ja kasvillisuusvyöhyke, jonka tyypillinen piirre on kuivuus. Erään määritelmän mukaan aavikoita ovat alueet, joissa sataa vettä alle 300 millimetriä vuodessa. Aavikolla on vain vähän kuivuuteen sopeutunutta kasvustoa. Jos kasvillisuutta on, siitä voidaan käyttää nimitystä puoliaavikko. Tundran pohjoisosissa sijaitsee alueita jotka ovat ilmastoltaan aavikkomaisia. Tällaista aluetta kutsutaan kylmyysaavikoksi. Suurin osa aavikoista sijaitsee hepoasteiden läheisyydessä. Suurin ja tunnetuin aavikko on Sahara Afrikassa. Aavikot peittävät noin viidenneksen maapallon maanpinta-alasta.
3
Aavikot voidaan jakaa hiekka-, sora- ja kallioaavikoihin. Hiekka-aavikot koostuvat pääosin hiekasta, jonka tuuli on kasannut erikorkuisiksi dyyneiksi. Sora- ja kallioaavikot ovat hiekattomia ja usein kohtalaisen tasaisia.
4
Aavikoiden kasvillisuus on niukkaa. Aavikoiden kasvit ovat sopeutuneet monin keinoin kuivuuteen ja aurinkoon. Aavikon kasveille on tyypillistä erityisen laaja juuristo. Tämän seurauksena jopa 90 prosenttia kasvien biomassasta on maan alla. Sadekauden jälkeen kasvillisuuden määrä aavikoilla voi moninkertaistua, kunnes kosteus haihtuu.
5
Aavikoilla sataa harvoin, yleensä pari kertaa vuodessa. Päivällä lämpötila on usein 40 asteen tienoilla. Maanpinnan lämpötila voi olla korkeampikin – jopa lähes 80 astetta. Öisin lämpötila voi laskea jopa pakkasen puolelle. Talvisin myös lumisateet ovat mahdollisia. Koska kasvillisuutta on vähän, tuulen nopeus on keskimääräistä suurempi. Kovat tuulet voivat aiheuttaa hiekka-aavikoilla hiekkamyrskyjä. Hiekkamyrskyjen nostattama hiekka saattaa nousta jopa 5 kilometrin korkeuteen.
7
Aavikoiden maannos on nimeltään aavikkomaannos. Aavikkomaannos on kivennäispitoista ja humusta on vähän.
8
Kuuluisimpia aavikoiden asukkeja ovat beduiinit. He viettävät kiertolaiselämää, sillä aavikoiden hedelmälliset alueet ovat harvassa. Aavikoiden alla sijaitsee todella suuria öljyesiintymiä, joita öljy-yhtiöt pyrkivät hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti. Aavikoilla on myös merkittäviä mineraalivaroja, kuten suoloja ja metalleja. Suurten kastelujärjestelmien ansiosta aavikoilla voidaan harjoittaa maataloutta. Yleisimpiä aavikoilla kasvatettavia tuotteita ovat taatelit ja puuvilla.
Similar presentations
© 2025 SlidePlayer.com Inc.
All rights reserved.